Vanha kuva

valokuva, reunasta revennyt
kuin muisto, ohikulkenut nainen
hymyilee, vielä katsoo taakseen
kesäyön tuulahdus kaukaa

siinä ei ole enää mitään
ei mitään mitä osaisi katsoa
revenneissä muistoissa
ei osaa katsoa, näe itseltään

valokuva, reunasta revennyt
kuuluu laatikkoon, osa muistoa
osa sitä mitä olen nyt
mutta silti poissa tavoittamattomissa

Silta

näen unia sillasta
pienestä ruostejoesta
halki lapsuuden aikajanan
paikkoihin joita ei enää ole
aikaan jonka erottaa vain sen viattomuus

siellä on vanha kolikko
joenpohjalla, hylättynä
onnenkolikko menneisyydestä
vai jonkun unohtunut lupaus

nämä unet päättyvät aikanaan
kuten minäkin, vain katoan
yhä joki virtaa
syvyyden paikoissa on rikkomaton rauha

Riivattu synkkyys

olen yhä sateessa
lämmin sade on viimein poissa
tämä on kylmää, pimeää sadetta
sen pisarat ovat surun kyyneliä
osuu, räjähtää rantakiveen
vaikertaa, itkee ikäväänsä

tuhansia värejä syksyssä
tänään näin niistä yhden
syvänsinisen helmen,
sinun ihosi, katseesi, hymysi

Ajan puhtaat valkoiset kyyneleet

valon vankeina varpusten lailla
taivaankannen aukaisevat kevätniityt
kaikki tuo poissa, varjojen maassa
kulkee hengästyneet sieluparat
tänään etsii, huomenna löytää
viivan rantahiekasta kutsuu omakseen
rakkauden jälkiä, sen hehkua tuntee jokainen
kerran kulkija tietää, mistä jäljet löytää