Vanha kuva

valokuva, reunasta revennyt
kuin muisto, ohikulkenut nainen
hymyilee, vielä katsoo taakseen
kesäyön tuulahdus kaukaa

siinä ei ole enää mitään
ei mitään mitä osaisi katsoa
revenneissä muistoissa
ei osaa katsoa, näe itseltään

valokuva, reunasta revennyt
kuuluu laatikkoon, osa muistoa
osa sitä mitä olen nyt
mutta silti poissa tavoittamattomissa

Silta

näen unia sillasta
pienestä ruostejoesta
halki lapsuuden aikajanan
paikkoihin joita ei enää ole
aikaan jonka erottaa vain sen viattomuus

siellä on vanha kolikko
joenpohjalla, hylättynä
onnenkolikko menneisyydestä
vai jonkun unohtunut lupaus

nämä unet päättyvät aikanaan
kuten minäkin, vain katoan
yhä joki virtaa
syvyyden paikoissa on rikkomaton rauha

Riivattu synkkyys

olen yhä sateessa
lämmin sade on viimein poissa
tämä on kylmää, pimeää sadetta
sen pisarat ovat surun kyyneliä
osuu, räjähtää rantakiveen
vaikertaa, itkee ikäväänsä

tuhansia värejä syksyssä
tänään näin niistä yhden
syvänsinisen helmen,
sinun ihosi, katseesi, hymysi

Ajan puhtaat valkoiset kyyneleet

valon vankeina varpusten lailla
taivaankannen aukaisevat kevätniityt
kaikki tuo poissa, varjojen maassa
kulkee hengästyneet sieluparat
tänään etsii, huomenna löytää
viivan rantahiekasta kutsuu omakseen
rakkauden jälkiä, sen hehkua tuntee jokainen
kerran kulkija tietää, mistä jäljet löytää

Lokakuun yöt

öisin maa on pimeän valaisema
päivisin syksyn lehdet putoavat maahan
kuka haravoi lehtiä, kuka käskee pimeyttä
jokin tuo syksyn sateet luokseni

puistossa kukaan ei istu kanssani
tuuli vie lehdet penkiltäkin kanssaan
joku voisi jo sanoa
että syksy syventää ikävää

lehdet kieppuvat, leijuvat ilmassa
punaisen, keltaisen, oranssin, violetin helmiväreissä
jos osaa katsoa niiden kuvioita
ymmärtänee jotain elämästä, kaiken vuodenajoista

Unta

näinä julmina syksyöinä
tuijotan majani seinää
kuu ulvoo nimeäsi
sadepisarat kastelevat kuollutta maata
jalkojeni alla on jo kylmää
juoksen kilpaa aaveiden kanssa
ja vaikka aaveet ovat omiani
oman ikäväni musiikkia


juoksen yhä kovempaa
herätäkseni yhä syvempään uneen

Sinun kanssasi

kanssasi, soi musiikki jota ei ollutkaan
ei muiden katseita ympärillämme
vain keinuen soi kahdet sävelet
askeleet, jo poisnukkuneet
syysiltana kirpaisee vieläkin
vuosikymmenen takainen muisto
kevään ensimmäiset päivät
syksyn ensilehtien pudotessa
enää muistoihin kaiut jää

Anna uskoa minuun

ikkunani
pieni portti elämään
syksyn lehdet, sirot kasvot väkijoukossa
juokset jo junaan
vilkutat, emme ehdi edes hyvästellä
sulkeutuu taivaankansi
viiltää purppuran avaruus

Darkkiksen runoja

yön valot kulkevat, hiipivät vierelläni
vain tähtivarjoja, niitä olemme
ja vaikka yö on yhä meidän
aamukalpeat varjot vieraitamme
kosketuksemme yhä lämmin
silti niin poissa, on sydämeni
mieleni jo toisaalla
syksyn lehdet, kylmä kaupunki jo odottaa