Lokakuun yöt

öisin maa on pimeän valaisema
päivisin syksyn lehdet putoavat maahan
kuka haravoi lehtiä, kuka käskee pimeyttä
jokin tuo syksyn sateet luokseni

puistossa kukaan ei istu kanssani
tuuli vie lehdet penkiltäkin kanssaan
joku voisi jo sanoa
että syksy syventää ikävää

lehdet kieppuvat, leijuvat ilmassa
punaisen, keltaisen, oranssin, violetin helmiväreissä
jos osaa katsoa niiden kuvioita
ymmärtänee jotain elämästä, kaiken vuodenajoista

Unta

näinä julmina syksyöinä
tuijotan majani seinää
kuu ulvoo nimeäsi
sadepisarat kastelevat kuollutta maata
jalkojeni alla on jo kylmää
juoksen kilpaa aaveiden kanssa
ja vaikka aaveet ovat omiani
oman ikäväni musiikkia


juoksen yhä kovempaa
herätäkseni yhä syvempään uneen

Sinun kanssasi

kanssasi, soi musiikki jota ei ollutkaan
ei muiden katseita ympärillämme
vain keinuen soi kahdet sävelet
askeleet, jo poisnukkuneet
syysiltana kirpaisee vieläkin
vuosikymmenen takainen muisto
kevään ensimmäiset päivät
syksyn ensilehtien pudotessa
enää muistoihin kaiut jää

Anna uskoa minuun

ikkunani
pieni portti elämään
syksyn lehdet, sirot kasvot väkijoukossa
juokset jo junaan
vilkutat, emme ehdi edes hyvästellä
sulkeutuu taivaankansi
viiltää purppuran avaruus

Darkkiksen runoja

yön valot kulkevat, hiipivät vierelläni
vain tähtivarjoja, niitä olemme
ja vaikka yö on yhä meidän
aamukalpeat varjot vieraitamme
kosketuksemme yhä lämmin
silti niin poissa, on sydämeni
mieleni jo toisaalla
syksyn lehdet, kylmä kaupunki jo odottaa